Miksi punaisia marjoja?
Miksi punaisia marjoja? Tänä aamuna teki mieli smoothieta, missä olisi vain punaisia marjoja. Yleensä laitan myös mustikoita melkein, joka kerta kun teen smoothien. Tänään vain punainen väri puhutteli. …

Ihanaa taas on mustikka-aika käsillä. Tänä vuonna taitaa mustikkasato jäädä alhaisemmaksi kuin odotettiin – kuivuus vaivaa monin paikoin. Kävimme mieheni kanssa katsastamassa mustikoiden kypsyyttä meidän luottopaikassamme muutama viikko sitten. …
Tarina TAIKA – yrttitelineen taustalla Tuoreet yrtit antavat ruualle niin uskomattoman maukkaan säväyksen. Tulin kotiin kaupasta – mukanani kolme yrttiä – basilika, persilja ja ruohosipuli ne ovat niin ”fressinä” heti kaupasta tuotuna. …
Meillä oli ylimääräisiä vanerikiekkoja, jotka olivat jääneet toisen tuotteen valmistuksen yhteydestä. Näille oli mielestäni hyvä keksiä jokin innostava käyttötarkoitus, jotta nämäkin vanerit tulisivat hyötykäyttöön, eivätkä menisi roskiin. Joillekin on …