TaikaBerry marjanpoimintakone

Tämä kirjoitus on Etelä-Suomen Sanomat lehdessä 16.8.2021/Sohvi Auvinen

 

Voisiko marjametsällä käydä ilman selkä- ja polvikipuja? Tästä ajatuksesta syntyi lahtelaispariskunnan kehittämä akkukäyttöinen ja varrellinen poimuri – “Minustakin voi joskus tulla vanha”

 

Ollaan marjametsällä. Mutta ennen kun voi käydä mustikoiden ja puolukoiden kimppuun, pitää valmistella poimuri.

Kyllä, luit aivan oikein.

Tarranauha napakasti käsivarren ympärille, varsi sopivan korkuiseksi ja keräyspään kulma maastonmuotoihin sopivaksi. Sitten vain napinpainallus ja keräyspää pyörähtää myötäpäivään ja haravoi marjat sisäänsä.

 

Wuush! Mutta hetkinen, marjastajahan seisoi kokoajan selkä ja jalat suorana!

 

Missä on kyykkiminen?

 

Marjanpoiminta-asennoista perinteisin loistaa poissaolollaan. Ja näin on tarkoituskin.

 

Olemme metsässä Orimattilan ja Lahden rajan tuntumassa, jonne aviopari Riikka Orpana ja Simo Kyllönen ovat toimittajan ja kuvaajan opastaneet. Täällä olisi kuulemma mustikkaa.

Orpana ja Kyllönen ovat aktiivimarjastajia, joiden haaviin jää vuosittain tuhannesta kahteen tuhatta litraa marjoja. Heidän on kirjaimellisestä päästävä marjastusaikaan metsään, satoi tai paistoi.

 

Harrastuksen parissa alkoi myös kehittyä idea akkukäyttöisestä selkä- ja polviystävällisestä poimurista, joka sai myöhemmin nimen TaikaBerry.

– Ryhdyin ajattelemaan, että minustakin voi tulla joskus vanha, Kyllönen naurahtaa.

Idea poimurin takana oli varsin yksinkertainen: pariskunta halusi tehdä marjastamisesta helpompaa.

 

Hiiteen kyykkiminen, tervetuloa seisaaltaan marjastaminen.

 

Lisäksi he halusivat houkutella vaivattomuudella metsään myös nuoria.

 

Kolmisen vuotta sitten Kyllönen rakensi ensimmäisen prototyypin poimurista.

– Se oli vähän niin kuin raivaussaha, ihan hirveä, hän jatkaa.

Versio sai Orpanalta täystyrmäyksen. Laite oli naiselle aivan liian painava.

 

Idea oli, että poimurin tulisi helpottaa esimerkiksi ikääntyneiden marjanpoimintaa.

Näin ollen esimerkiksi Orpanan 79-vuotiaan äidinkin tulisi jaksaa kannatella laitetta.

 

Seuraavaa versiota käytettiin kaksin käsin ja painoa oli 2,7 kiloa. Mutta marjastusasento muuttui kumaraksi, joten se rasitti selkää. Kyllähän sillä poimi, mutta ei se kaikille sopinut.

 

Viime syksynä Kyllönen totesi, että nyt tai ei koskaan, tämän talven aikana laite valmistuu.

 

Niinpä hän teki ajatustyön ja Orpana mallinsi ideat 3D-ohjelmistolla.

 

Tämän jälkeen Kyllönen teki osat ja punnitsi ne keittiövaa’alla.

Haastetta tuotti nimenomaan tuotteen paino, tekniikka itsessään toimi mainiosti. Niinpä tuotekehityksessä keskityttiin nipistämään painoa esimerkiksi materiaalivalinnoilla.

 

Lopulta tuotteen paino saatiin 1,2 kiloon.

– Sitten eikun mummoja etsimään ja kysymään, että miltä se tuntui, Kyllönen jatkaa.

 

Ja kiinnostuneitahan löytyi, itse asiassa niinkin paljon, ettei tuotetta ole edes toimitettu Suomen ulkopuolelle, sillä jo kotimaassakin poimureita menee niin paljon kuin vaan ehtii tehdä.

Kyllönen ja Orpana valmistavat tällä hetkellä kaikki poimurit kahdestaan Lahden Villähteellä.

 

Poimurin osat valmistetaantaan koneellisesti ja kootaan käsin. Varsi on alumiinia ja keräyspää elintarvikemuovia.

– Tuotantoaika on tällä hetkellä 15 konetta kymmenessä tunnissa, Kyllönen laskee.

 

Paikallisesta osaamisesta on myös haluttu ottaa kaikki irti. Poimurin jouset valmistaa lahtelainen Jousivesa ja tuotteen pahvipakkaukset tulevat niin ikään lahtelaiselta ER-Pahvityöltä.

 

Mutta keitä ovat nämä poimurin ostajat?

 

Suomessa heitä on ollut satoja, ja voisi sanoa, että Kyllösen ja Orpanan tavoite on täyttynyt: ostajien joukossa on sekä parikymppisiä nuoria aikuisia että marjastuksen veteraanejakin.

 

Laitteen käyttö on yksinkertaista: se toimii samoilla akuilla, joita löytyy muistakin työkaluista.

Tästä johtuen poimuria myydän sekä akulla että ilman.

Varsi on säädettävä, samoin poimurin kerääjän asento.

 

Yhdestä napista kerääjäosa pyörähtää myötäpäivään ja toisesta vastaavasti peruuttaa.

Peruutus on tarpeellinen esimerkiksi silloin, kun kerääjään on tarttunut oksia.

 

– Kerääjän piikit olivat aluksi kantikkaat, mutta se ei erottanut marjoja helposti, Kyllönen kertoo.

Niinpä piikit muotoiltiin kaareviksi ja asetettiin oikeaan kulmaan. Näin marja päätyi säiliöön ehjänä.

 

Säiliöön mahtuu noin litran verran marjaa.

 

Tähän kokoon päädyttiin, jottei painoa kertyisi liikaa. Grammat on tälläkin osa-alueella haluttu pitää minimissä.

 

Poimurin nopeus on vakio, ja tähän on selkeä syy.

– Jos se olisi yhtään nopeampi, marjat lentäisivät säiliön sijaan sen yli takaisin maahan, Kyllönen selittää.

 

Poimuri vaikuttaa jo suhteellisen loppuunhiotulta, mutta pariskunnan katseet siintävät jo tulevassa.

– Seuraavaksi markkinoille tulee ammattilaismalli, jossa on isompi ja leveämpi keräyspää ja isotehoisempi moottori, Kyllönen kertoo.

 

Samaan sarjaan on myös tarkoitus kehittää akkukäyttöinen marjanpuhdistin, jonka marjastaja voi ottaa mukaan metsään. Näin marjan voi puhdistaa tuoreeltaan, kun se ei ole vielä painunut ämpärissä kasaan.

 

Poimurit tulevat myös ensi talven aikana pohjoismaiseen jakeluun. Tämä tarkoittaa, että tuotantomäärää on kasvatettava.

– On kuitenkin ratkaistava, missä ja miten tämä tehdään, Kyllönen tarkentaa.

 

Mutta yhdestä asiasta pariskunta on varma. He haluavat poimurillaan rohkaista ihmisiä metsään ja marjastamaan.

– Toivomme, että ihmiset ymmärtäisivät, miten ainutlaatuisessa asemassa me Suomessa olemme. Jokamiehenoikeudet mahdollistavat sen, että voimme kerätä tätä superfoodia metsissämme lähes missä tahansa, Riikka Orpana päättää.

Shopping Cart
Scroll to Top